-
Seisovan pöydän nostalgiaa
Muinoin 70-luvulla eräs pikkupoika odotti innoissaan matkaa Tukholmaan, koska oli kuullut puhuttavan laivan seisovasta pöydästä. Matkan päätyttyä poika tunsi kuitenkin olonsa huijatuksi, eihän siellä mitään kävelevää pöytää ollutkaan! Tarjontaan liittyvät pettymyksen tunteet lienevät kuitenkin harvinaisia, sillä laivojen noutopöydät ovat säilyttäneet suursuosionsa vuosikymmenestä toiseen suomalaisten keskuudessa. Nuo herkkuja pursuavat linjastot vetävät matkustajia puoleensa myös Tallinnan laivoilla. Buffaruokailu onkin mitä parhainta ajankulua joko aamiaisen tai varsinaisen aterian muodossa. Ruokaillessa saa suunnilleen puolet parituntisesta matka-ajasta kulumaan hyödyllisesti ja pöydän antimet ovat pääsääntöisesti erinomaisia,…
-
Viimeiset-elokuva ehdokkaana Oscar-mittelöissä
Suomeksi puhuttu Viimeiset on valittu Viron ehdokkaaksi kilpailemaan parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-pystistä. Menneenä perjantaina kaarsimme kaaramme Hakunilan Urheilupuiston drive in-katsomon eturiviin ja viritimme radion oikealle taajuudelle. Elokuvan mainostetaan olevan Lappiin sijoittuva western. Leffan on ohjannut Veiko Õunpuu ja pääosissa nähdään Laura Birn, Tommi Korpela sekä Pääru Oja. Sivuosissa Elmer Bäck, Sulevi Peltola, Samuli Edelmann ja Jarkko Lahti. Juonen muodostavat taistelu maan omistajuudesta, halu paeta kaivoskylän ympyröistä sekä useamman miehen kiinnostus samaa naista kohtaan. Elokuva nostattaa karvat pystyyn kaikessa rujoudessaan. Tapahtumapaikat…
-
Muista heijastin!
Tiesitkö, että Virossa voi saada sakot ellei käytä heijastinta pimeään aikaan? Lakia säätävä elin on tehnyt sangen viisaan päätöksen laatiessaan säännön, jonka mukaan heijastimetta kulkeva joutuu mahdollisesti kaivamaan kuvettaan vaarantaessaan oman henkensä. Nurinkurista sakotettavan kannalta, mutta nerokasta lainsäätäjän puolelta. Tilanteesta saattaa selvitä varoituksella, mutta puhuttelun saanut muistanee jatkossa pienen, mutta tärkeän esineen tarpeellisuuden. Suomessa erityisesti pankit kasvattivat muinoin lapsia tieliikenneturvallisuuteen, sillä ennen yhden jos toisenkin hihassa hillui logon muotoinen valossa hohtava muovinkappale. Nykyisin näkee heijastavia liivejä ja kasseja normiheijastimien lisäksi…
-
Mitä yhteistä on Tenet-elokuvalla, James Bondilla ja Tallinnalla?
Tenet on toimintaa ja science fictionia yhdistävä Hollywood-elokuva, jossa Tallinna on saanut kunnian toimia osittaisena näyttämönä. Leffaa kuvattiin myös kuudessa muussa maassa Viron lisäksi. Elokuva tarjoaa katsojille räiskettä ja rytinää roppakaupalla. Mikäli ei kuulu elokuvan kohderyhmään, on kuitenkin mukava bongata valkokankaalta tuttuja paikkoja kuten Linnahallin, Kumun taidemuseon aulan, tutun valkopunaisen ratikan ja eräässä näkymässä Tallinkin ja Viking Linen alukset. Bond esikuvana James Bond-leffat ovat olleet ohjaaja Christopher Nolanin innoituksen lähteenä niin kansainvälisten lokaatioiden kuin hillittömien action-kohtaustenkin suhteen. Lisäksi elokuvan päähenkilön…
-
Katajainen tuulahdus Virosta
Rakkaalla puulla on monta nimeä kuten kadakas, kadagas, kadajas ja kaddak. Erityisesti Viron Saarenmaalla katajakankaat ovat olennainen osa luontoa ja katajasta valmistettuja tuotteita on tarjolla monessa muodossa avaimenperistä lähtien. Ylistys voiveitselle Katajakäsityöläisen pajassa vieraillessa nenässä kutkuttava aromi hurmaa. Veistetty voiveitsi on suorastaan moniaistinen elämys. Ihanan tuoksun lisäksi kaunis, kuviollinen rakenne viehättää silmää ja veitsi tuntuu kädessä paljon paremmalta kuin kylmänkalsea metalli. Sanonnan mukaan kataja taipuu, mutta ei katkea. Tuotteet ovatkin erittäin kestäviä ja tuoksu ilahduttaa katajaesineen omistajaa vuosikausia. Puu on…
-
Kiluleib eli kilohailivoileipä
Kiluleib on perinteinen virolainen voileipä, joka on päällystetty useimmiten keitetyllä kananmunalla, sipulilla, tillillä ja kilohaililla. Myönnän, että välttelin pitkään näitä voileipiä, joiden päälle oli aseteltu hopeisina kiiltäviä kalafileitä. Eivät vetäneet minua puoleensa. Etenkin ennen muinoin ja varsinkin Tallinnan ulkopuolella kiluleipiä tuntui olevan jokaisen kahvilan vitriinissä, mutta ignoorasin leipäset sujuvasti ja valitsin aina kahvini seuraksi jotain muuta. Vuosikaudet. Sitten jouduin tilanteeseen, jossa en kehdannut kieltäytyä leivästä, kun minulle sellaista tarjottiin. Kilukala olikin todella maukasta anjoviksen makuista herkkua! Mikä yllätys, mutta ihmekös…