• Matkusta

    Merimuseo esittelee matkamessuilla Paksun Margareetan uutta digiteknologiaa

    Marraskuussa 2019 avautui Viron merimuseon uudistettu perusnäyttely Tallinnan Vanhankaupungin Paksun Margareetan tykkitornissa. Viron merimuseo on Helsingin messukeskuksessa Matkamessuilla 16.-19.1.2020 osastolla 6e60 esittelemässä uutta näyttelyä ja digiratkaisuja. Liikkuvat kohteet, visualisoidut pienoismallit ja pelilliset digiratkaisut ovat itsestäänselvyyksiä yhä useammissa virolaismuseoissa. Uuden teknologian avulla historia herää eloon ennen näkemättömällä tavalla myös Paksun Margareetan tykkitorniin uudelleen avatussa Viron merimuseossa. ”Suurin haasteemme on teknologian tuominen museoon niin huomaamattomasti kuin mahdollista. Tavoitteena on aina saada näyttelyn fyysiset ja digitaaliset osat tukemaan toisiaan, ei kilpailemaan huomiosta keskenään”,…

  • Matkusta

    Viro on isosti esillä Matkamessuilla

    Tänä vuonna kannattaa suunnata Matkamessuille Helsingin Messukeskukseen 16. – 19.1. mikäli kaipaat uusia ideoita Viron suuntautuville reissuille. Viro on nimittäin vuoden 2020 Matkamessujen virallinen kumppani ja esittäytyy Messukeskuksessa laajemmin ja isommin kuin koskaan aiemmin. Viroskooppikin seikkailee ja verkostoituu Matkamessuilla, joten tule rohkeasti nykäisemään hihasta, jos tunnistat meidät! Etsi sinua kiinnostavat Matkamessujen virolaiset näytteilleasettajat  Missä? Messukeskus Helsinki 16. – 19.1.2020 Mitä?  https://matka.messukeskus.com/  https://www.visitestonia.com/fi/miksi-juuri-viro/matka-2020   Teksti: Mia Heiskanen Kuva: Tallinn City Tourist Office & Convention Bureau