Syö ja juo

Seisovan pöydän nostalgiaa

Muinoin 70-luvulla eräs pikkupoika odotti innoissaan matkaa Tukholmaan, koska oli kuullut puhuttavan laivan seisovasta pöydästä. Matkan päätyttyä poika tunsi kuitenkin olonsa huijatuksi, eihän siellä mitään kävelevää pöytää ollutkaan! Tarjontaan liittyvät pettymyksen tunteet lienevät kuitenkin harvinaisia, sillä laivojen noutopöydät ovat säilyttäneet suursuosionsa vuosikymmenestä toiseen suomalaisten keskuudessa.

Nuo herkkuja pursuavat linjastot vetävät matkustajia puoleensa myös Tallinnan laivoilla. Buffaruokailu onkin mitä parhainta ajankulua joko aamiaisen tai varsinaisen aterian muodossa. Ruokaillessa saa suunnilleen puolet parituntisesta matka-ajasta kulumaan hyödyllisesti ja pöydän antimet ovat pääsääntöisesti erinomaisia, varsinkin kun voi itse poimia mieluisimmat eineet lautaselleen. Lopun ajan voi sitten tuijottaa tyytyväisenä horisonttiin odottaen perille pääsyä tai ottaa vaikka ruokanokoset hytissä.

Noutopöydän etiketti

Nykyään laivan buffet on monelle hyvin tavallinen asia. Ensin haetaan alkuruoka (mahdollisesti kalat ja lihat erikseen), sitten pääruoka ja lopuksi jälkiruoka. Hyvin yksinkertaista, masu tulee täyteen ja ruokailu sujuu sutjakasti kattausajan puitteissa.
Mutta eikö olisikin hienoa nauttia seisovan pöydän antimista noudattaen vanhoja etikettiohjeita?

Alla ruokatoimittaja Anna-Maija Tantun Silja Linelle laatimat seikkaperäiset ohjeet* menneiltä ajoilta:

-Käy pöydässä vähintään kuusi kertaa.
-Ota vain vähän lautaselle.
-Syö kala ennen lihaa ja kylmät ruoat ennen lämpimiä.
-Älä ole huolissasi, jos ruoka loppuu vadilta, keittiö tuottaa lisää.
-Aloita sillillä. Haukkaa välillä juustoa. Se puhdistaa edellisen sillilajin maun ja valmistaa makunystyrät uutta elämystä varten.
-Valitse sitten savustettua, graavattua, suolattua tai keitettyä kalaa. Seisovan pöydän kohokohtia ovat graavilohi ja savuankerias.
-Nyt sopivat mukaan munat ja kalanmäti, jopa katkaravutkin samalle lautaselle. Ne voit nauttia myös erikseen.
-Neljäs lautanen omistetaan kylmille liharuoille. Tälle lautaselle kuuluvat myös erilaiset salaatit ja kylmät kastikkeet.
-Ruokahalustasi riippuen olet ehtinyt neljänteen tai kuudenteen lautaseen. Nyt odottelee uusi kohokohta: pikkulämpimät, lihapullat, Janssonin kiusaus, omeletit.
-Ruokailu päättyy jälkiruokiin. Vatsa kaipaa tuoreita hedelmiä tai jotakin makeaa, vaikka omenakakkua vaniljakastikkeen kera.

Lähde: * Parasta pöytään – Suomalaisen gastronomian historia, Kari Martiala & Helena Lylyharju

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *